Suomen Valoteknillisen Seuran palkinnot 2025

Valon päivän tapahtumassa 3.2.2025 Suomen Valoteknillinen Seura palkitsi kaksi valaistusalalla ansioitunutta henkilöä sekä Tiedon Valo -opinnäytetyökilpailun voittajat.

Tilaisuuden tallenteen löydät YouTube-kanavaltamme.

Nyt 10. kertaa myönnetyt henkilöpalkinnot ovat:

Valoisa persoona. Palkinto myönnetään henkilölle, joka on yksittäisellä teollaan tai pidempiaikaisella toiminnallaan tuonut valoa maailmaan ja edesauttanut valaistuksen asiaa. Palkintoina ovat taiteilija Kari Alosen luoma kiertopalkinto ”Valokeilassa” ja kunniakirja.

Valaistunut persoona. Palkinto myönnetään henkilölle, joka on toiminut Suomen Valoteknillisen Seuran jäsenenä vähintään 5 vuotta, ja on vaikuttanut merkittävästi valaistusalalla pitkällä aikavälillä. Palkintoina ovat 1000 euron tunnustuspalkinto ja kunniakirja.

Palkintolautakunnassa olivat edelliskerran palkitut Jukka Jokiniemi (Valoisa persoona 2023), Erkki Ikonen (Valaistunut persoona 2023) sekä seuran hallituksen nimeämänä seuran puheenjohtaja Aleksanteri Ekrias.

Valoisa persoona 2025: Kari Ruokonen

Kari Ruokonen on valoisa, taiteellinen ja kannustava valaisinalan vaikuttaja, jonka kädenjälki näkyy monissa Suomen merkittävissä kohteissa, kuten Ateneumissa, Eduskuntatalossa, Säätytalossa, presidentinlinnassa, Esplanadin puistossa ja Jyväskylän kävelykadulla. Hänen uransa valaistuksen parissa sai alkunsa isänsä valaisinmaahantuonnista, ja jo vuonna 1971 hän perusti Mänttään Ker-lux ky:n, joka työllisti noin 100 henkeä. Yrityksen myynnin jälkeen Kari jatkoi uraansa vuonna 1987 Valaisinpajan toimitusjohtajana. Kun Ruokosen perheestä tuli Valaisinpajan omistaja vuonna 1998, päätettiin myös yrityksen nimi vaihtaa Cariitiksi.

Kari on ollut edelläkävijä valaistusteknologiassa – hän kehitti Suomen ensimmäisen T5-loisteputkivalaisimen ja ensimmäisen kirkasvalolaitteen. Cariitti Oy:n myötä hän toi valokuituvalaistuksen ja LED-tekniikan Suomeen jo varhain. Teknisesti taitava, taiteellinen ja positiivinen Kari on jättänyt pysyvän jäljen valaisinalalle ja siirtänyt osaamisensa seuraavalle sukupolvelle. Kari on kaikilla innovatiivisilla tuotteillaan tuonut paljon iloa maailmaan.

Valaistunut persoona 2025: Diplomi-insinööri, Heikki Härkönen

Heikki Härkönen on toiminut Suomen Valoteknillisen Seuran toimitusjohtajana vuosina 2006–2024, vahvistaen merkittävästi seuran asemaa. Hänen sitoutuneen ja määrätietoisen työn seurauksena seura on ottanut merkittäviä askelia valaistusalan kehittämisessä Suomessa, vahvistaen alan imagoa ja yhteisöllisyyttä.

Härkösellä on ollut keskeinen rooli Valoakatemian perustamisessa sekä valaistusalan osaamisen ja koulutuksen kehittämisessä. Tuhannet nuoret ja ammattilaiset ovat saaneet arvokasta valaistusalan oppia ja tukea hänen työnsä ansiosta. Heikin työ valaistusalan verkottumisen hyväksi on edistänyt valaistusalan kehitystä, tuoden yhteen alan ammattilaisia ja luoden pohjaa valaistusalan tulevaisuuden rakentamiselle. Hänen panoksensa ansiosta suomalaiset valaistusalan ammattilaiset ovat parempia asiantuntijoita.

 

Tiedon Valo -opinnäytetyökilpailussa palkittiin kolme työtä

Suomen Valoteknillinen Seura jakaa 2000 euron palkinnon yhdelle tai useammalle erityisen valaisevalle opinnäytetyölle. Palkinnolla seura haluaa kannustaa opiskelijoita valaisemaan tulevaisuutta ja auttaa meitä kaikkia näkemään nykyisyyden tarkemmin. Kilpailuun ovat voineet osallistua kaikki Suomessa 1.1.2023 –31.12.2024 hyväksytyt opinnäytetyöt, jotka syventyvät valoon, valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen, valonlähteisiin tai valaisimiin tieteellisestä, taiteellisesta tai käytännöllisestä näkökulmasta.

Palkinto jaettiin nyt 6. kerran. Tuomariston jäsenet Pasi Hyyppä (Senaatti-kiinteistöt), Henri Juslén (Helvar Oy Ab) ja Marjut Kauppinen (Helsingin kaupunki) päätyivät palkitsemaan kolme ansiokasta opinnäytetyötä:

  • Toinen pääpalkinto 1000 €:
    • Teo Rinne, Aalto-yliopisto. VALON ASEMA – Suunnitelma ja näkemys laadullisesta valaistussuunnittelusta.
  • Toinen pääpalkinto 1000 €:
    • Aurora Lehtinen, Metropolia Ammattikorkeakoulu. ENERGIASALI – Kokemuksellinen näyttely- ja tapahtumatila valaistuksen keinoin.
  • Kunniamaininta:
    • Tiina Savallampi, XAMK Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu. HAVAINTOJA PIMEÄSTÄ – Tunne-, aisti- ja tilakokemustietoa elämyspalveluiden kehittämiseen

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Elisa Hillgén, Suomen Valoteknillinen Seura

elisa.hillgen@valosto.com

+358 50 3644 737

Valon päivä 3.2.2025

Tervetuloa Valon päivän perinteiseen After Work -tilaisuuteen!

Aika: Maanantai 3.2. klo 15 alkaen.
Paikka: Vltava / Havel-kabinetti, Elielinaukio 2, Helsinki

Tilaisuus striimataan verkossa. Voit seurata live-striimausta YouTube-kanavallamme. Tallenne julkaistaan myös myöhemmin katsottavaksi.

OHJELMA:

Tilaisuuden avaus
Elisa Hillgen, Suomen Valoteknillinen Seura

Vuoden valaistuskohde 2025 -kilpailun julkistus
Heikki Härkönen, Suomen Valoteknillinen Seura

Seuran henkilöpalkinnot 2025
Valoisa persoona
Valaistunut persoona
Aleksanteri Ekrias, Suomen Valoteknillisen Seuran puheenjohtaja

Tiedon valo -opinnäytetyökilpailun palkintojenjako
Henri Juslén, Helvar Oy Ab, tuomariston jäsen

Seuran vanhan ja uuden toimitusjohtajan viestikapulan vaihto
Heikki Härkönen ja Elisa Hillgen, Suomen Valoteknillinen Seura

Vapaata keskustelua, striimaus päättyy.

Tilaisuus päättyy noin klo 16.30

Suomen Valoteknillisen Seuran jäsenistölle tarkoitettu tilaisuus on maksuton. Seura tarjoaa oluet. Ilmoittautumiset paikan päällä osallistuville: Lyyti

Valon päivän After Work

Katso videotallenne tilaisuudesta seuran Youtube-kanavalta.

Aika: Pe 2.2.2024 klo 15–16
Paikka: Ravintola Vltava / Havel-kabinetti, Elielinaukio 2, Helsinki

Ohjelma

Tilaisuuden avaus
Heikki Härkönen, Suomen Valoteknillinen Seura

Tiedon valo -opinnäytetyökilpailun julkistus

Kolmen nuijan kohtaaminen
Puheenjohtajan nuijan vaihto seuran vanhalta puheenjohtajalta uudelle puheenjohtajalle; keskustelutilaisuus, jossa puheenjohtajat tenttaavat toisiaan

  • Suomen Valoteknillisen Seuran uusi puheenjohtaja
    Aleksanteri Ekrias, A-Insinöörit Civil Oy
  • Seuran puheenjohtaja vuosina 2003–2023
    Tapio Kallasjoki

Vapaa keskustelu

Tilaisuus päättyy

Suomen Valoteknillisen Seuran jäsenistölle tarkoitettu tilaisuus on maksuton. Seura tarjoaa oluet.

Valon päivän puhe 2023

Vuodesta 2007 lähtien Valon nimipäivänä järjestettyä valaistuksen teemapäivää vietettiin jälleen 3.2.2023.

Suomen Valoteknillisen Seuran puheenjohtaja Tapio Kallasjoen perinteinen Valon päivän puhe on katsottavissa seuran YouTube-kanavalta.

Valon päivä 2023 – verkkotapaaminen pe 3.2.2023 klo 14-15

Suomen Valoteknillinen Seura

Aika: Perjantai 3.2.2023 klo 14-15
Paikka: Verkossa, Zoom-kokous ilmoittautuneille, maksuton
Ilmoittautumiset tästä.

Ohjelma
Tilaisuuden avaus
Vuoden valaistuskohde 2023 -kilpailun julkistus
Tiedon Valo -opinnäytetyökilpailun palkintojenjako
Seuran palkinnot: Valoisa persoona ja Valaistunut persoona
Tervehdykset edellisvuosien palkituilta Valoisilta persoonilta*: Mitä kuuluu?
Valon päivän puhe
Tilaisuus päättyy

Edellisvuosien palkitut Valoisat persoonat*
Sirpa Laitinen – Valoisa persoona 2021
Elisa Hillgen – Valoisa persoona 2019
Roope Siiroinen – Valoisa persoona 2017
Helena Hietanen ja Jaakko Niemelä – Valoisa persoona 2015
Valotapahtuma Lux Helsinki, vastaava tuottaja Salla Anttola – Valoisa persoona 2014
Sanna Forsman – Valoisa persoona 2013
Kari Ström – Valoisa persoona 2012
Annukka Larsen – Valoisa persoona 2011

Valon päivä 2023 – paikalliset tapaamiset pe 3.2.2023

Suomen Valoteknillinen Seura

Suomen Valoteknillinen Seura järjestää Valon päivän illan paikalliset tapahtumat, joissa seuran jäsenistö voi kokoontua ja tavata toisiaan. Tilaisuudet ovat Suomen Valoteknillisen Seuran henkilö- ja opiskelijajäsenille sekä seuran yritys– ja yhteisöjäsenten palveluksessa oleville sekä seuran jäsenyyttä hakeville maksuttomia. Jaossa on myös seuran uusia heijastimia.

Ilmoittautumiset tästä.

Paikkakuntia ovat Helsinki, Tampere, Jyväskylä, Oulu ja Turku, joiden ohjelmat ovat:

HELSINKI
Aika: Pe 3.2.2023 klo 18-19 (klo 17-18 halukkaille avoin opastettu kierros suomeksi, katso ohjeet alempaa)
Paikka: Nykytaiteen museo Kiasma; Mannerheiminaukio 2, Helsinki; kokoontuminen 1. kerros, aula
ja
Aika: Pe 3.2.2023 klo 19 alkaen
Paikka: Ravintola Vltava; Elielinaukio 2, Helsinki

Kiasmassa on pe 3.2.2023 ilmaispäivä, jolloin näyttelyihin on vapaa pääsy. Näyttelyinä ovat:
Markus Copper: Metallin maku
Kompassissa pohjoinen

Klo 17-18 on halukkaille avoin opastettu kierros suomeksi, jolloin tutustutaan Kiasman näyttelyihin ja Kiasma-rakennukseen oppaan johdolla. 20 osallistujaa / kierros. Ei ennakkoilmoittautumista. Paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu lipunmyynnissä saapuessasi.
Lisätietoja: https://kiasma.fi/

TAMPERE
Aika: Pe 3.2.2023 klo 17.30 alkaen
Paikka: Laikku kulttuuritalo, Keskustori 4, Tampere
Kokoontuminen 2. krs Infon luona.
Tutustutaan esillä oleviin näyttelyihin.
Näyttelyitä ovat mm:
Mari Suso: Jäljet
Petra Vehviläinen: Paraskenion
Arja Kärkkäinen: Mauvaise Fou – Tavanomainen itsepetos II
Näyttelykierrosten jälkeen siirrytään Tillikkaan lasilliselle ja seurustelemaan noin klo 18.30.

JYVÄSKYLÄ
Paikka: Sataman Viilu, Satamakatu 10m  Jyväskylä
Ohjelma:
Klo 17.00 Kokoontuminen Sawa-tilassa.
Valon päivän tervehdys Valon kaupunki / Elisa Hillgen
Lyhyet puheenvuorot: Granlund /Tanja Silvennoinen ja C2 SmartLight / Jorma Tuuna-Väiskä ja Sini Kemiläinen
Klo 17.45 Siirtyminen saunomaan ja ulkoporealtaisiin, tarjolla myös avanto (1h 45 min aikaa)
Klo 19.30 Illallinen Viilun ravintolassa ja vapaata seurustelua

Seura tarjoaa saunomisen osuuden. Muu omakuntanteisesti.

OULU
Aika: Pe 3.2.2023 klo 19 alkaen
Paikka: VENN Oulu, Pakkahuoneenkatu 16, Oulu
Maistellaan seuran tarjoamat viinit ja vaihdetaan kuulumisia.

TURKU
Aika: Pe 3.2.2023 klo 17.30 alkaen
Paikka: Turun taidemuseo, Aurakatu 26, Turku
Kokoontuminen museon lipunmyynnissä. Oma museokortti mukaan. Seura maksaa sisäänpääsyn niille, joilla ei ole museokorttia.

Tutustutaan juuri avattuun Shoji Uedan (1913–2000) valokuvanäyttelyyn. Museovierailun jälkeen siirrytään Börsin kattobaariin lasilliselle ja katsomaan kaupungin valoja.

Vuoden valaistuskohde 2021 -palkinnot jaettu: Kirkkonummen pääkirjasto Fyyri ja Tammerkosken maisemavalaistus voittajiksi

Kuvat: Tuomas Uusheimo ja Skyfox / Marko Kallio

Valon päivän suorassa lähetyksessä 3.2.2022 Vuoden valaistuskohde 2021 -kilpailun voittajiksi julkistettiin sisävalaistussarjassa Kirkkonummen pääkirjasto Fyyri ja ulkovalaistussarjassa Tammerkosken maisemavalaistus.

Tuomariston lausunnot palkituista kohteista:

Sisävalaistus
Kirkkonummen pääkirjasto Fyyri

Kirkkonummen pääkirjaston vanha kirjastorakennus ja laajennusosa muodostavat harmonisen kokonaisuuden sekä arkkitehtuurin että valaistuksen osalta. Rakennuksessa on paljon monimuotoisia tiloja, joihin yhtenäisyyttä tuovat sirot messingin sävyiset erikoisvalaisimet. Nämä valaisimet, jotka on suunniteltu yksilöllisesti kirjaston tarpeisiin, nivovat tilat onnistuneesti yhteen. Valaistus tukee taidokkaasti kirjaston eri toimintoja ja luo tunnelmaa koko rakennukseen. Erikoisvalaisimet toimivat hyvin lukualueiden ja hyllytilojen valaistuksessa. Korkeissa tiloissa elävyyttä on saatu aikaan epäsäännöllisellä valaisinsijoittelulla. Häikäisy on estetty käyttämällä taidokkaasti hyväksi kattopalkistoa. Lopputuloksen kruunaa sisääntuloaulan kutsuva valotaideteos.

Ulkovalaistus
Tammerkosken maisemavalaistus

Tammerkosken ympäristö tarjoaa upeat puitteet kaupunkivalaistukselle. Pitkäjänteisellä ja huolellisella suunnittelulla kaupunkiin on luotu näyttävä yhtenäinen ilta-ajan maisema. Valaistus yhdistää koskimaisemassa olevat rantamuurit, voimalaitokset ja teollisuusrakennukset tarjoten ainutlaatuisia näkymiä pitkin koskireittiä. Valaistuksella on nostettu esiin keskeisiä aiheita ja yksityiskohtia, kuten julkisivuja, siltoja, muureja ja patsaita. Muurin rakenne on tyylikkäästi tuotu esiin käyttämällä valon eri värisävyjä ja eri suunnista tulevaa valoa. Häiriövalon syntyminen ja häikäisy on estetty oikeilla valaisinvalinnoilla, sijoittelulla ja suuntauksella myös rakennusten sisätiloihin. Toisaalta voimalaitosten sisätilojen valaistusta on ansiokkaasti käytetty kokonaisuuden muodostamisessa. Etäyhteydellä toimiva ohjausjärjestelmä mahdollistaa valaistuksen muuntelun. Lopputulos on vahva näyttö Tampereen seudun valaistusosaamisesta ja halusta luoda viihtyisää kaupunkitilaa valaistuksen avulla.

Kilpailutiedote (pdf)

Tallenne palkintojenjaosta sekä tietoja palkituista kohteista: Vuoden valaistuskohde 2021 -verkkosivut

Vuoden valaistuskohde 2021 -kilpailun finalistit valittu; voittajat julkistetaan Valon päivänä 3.2.2022

Vuoden valaistuskohde 2021 -ehdokkaat

Vuoden valaistuskohde 2021 -kilpailun voittajat julkistetaan Valon päivänä 3.2.2022 klo 15 Helsingin keskustakirjasto Oodissa. Yleisöllä ei ole pääsyä paikalle, mutta tilaisuutta voi seurata suorassa YouTube-lähetyksessä.

Kilpailun tuomariston valitsemat finalistit ehdolle kilpailun voittajiksi ovat:

Sisävalaistussarja
Kirkkonummen pääkirjasto Fyyri
Merikasarmi
Supercellin pääkonttori

Ulkovalaistussarja
Imatran Sähköasema
Kajaanin Rauniolinnan ja Rantapuiston valaistus
Tammerkosken maisemavalaistus

Kilpailuun ja ehdolla oleviin finalisteihin voi tutustua verkkolinkeistä:
Vuoden valaistuskohde 2021 -kilpailu
Finalistien esittely

Suomen Valoteknillisen Seuran palkinnot 2021

Valoisa persoona Sirpa Laitinen (kuva: Pihla Liukkonen) ja Valaistunut persoona Aleksanteri Ekrias

Valon päivän verkkotapahtumassa 3.2.2021 palkittiin kaksi valaistusalalla ansioitunutta henkilöä.

Sirpa Laitinen – Valoisa persoona 2021

Palkinto myönnetään henkilölle, joka yksittäisellä teolla tai pidempiaikaisella toiminnalla on tuonut valoa maailmaan ja edesauttanut valaistuksen asiaa. Palkintoina on kiertopalkintona taiteilija Kari Alosen taideteos ”Valokeilassa” sekä kunniakirja.

Aleksanteri Ekrias – Valaistunut persoona 2021

Palkinto myönnetään henkilölle, joka on toiminut Suomen Valoteknillisen Seuran jäsenenä vähintään 5 vuotta, ja on vaikuttanut merkittävästi valaistusalalla pitkällä aikavälillä. Palkintoina on 1000 euron tunnustuspalkinto sekä kunniakirja.

Palkintotiedote (pdf)

Tiedon Valo – Suomen Valoteknillisen Seuran palkinnot kolmelle opinnäytetyölle

Mia Pujol, Susanna Hakanpää ja Adrian Mateos
Mia Pujol, Susanna Hakanpää ja Adrian Mateos

Suomen Valoteknillinen Seura on jakanut Tiedon Valo -palkinnot kolmelle ansiokkaalle opinnäytetyölle. Palkitut työt ovat:

Pääpalkinto ja 1000 euron rahapalkinto
Mia Pujol
Lighting at the End of the Tunnel. The Design of Adaptive and Intelligent Lighting for an Underground Workspace
Oulu School of Architecture, University of Oulu
linkki

Kunniamaininta ja 500 euron rahapalkinto
Susanna Hakanpää
Led-valaistukseen siirtyminen Seppälän lypsykarjatilalla
HAMK, Hämeen ammattikorkeakoulu, Mustiala, maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma
linkki

Kunniamaininta ja 500 euron rahapalkinto
Adrian Mateos
Improving Well-being in Office Buildings through Lighting
Aalto University, School of Electrical Engineering, Department of Electrical Engineering and Automation
linkki

Kilpailutiedote tuomariston perusteluineen (pdf)
Tiedon Valo -kilpailun säännöt (pdf)