SVS ja LUCI solmivat kumppanuussopimuksen

Kuva: Kota Collective

Suomen Valoteknillinen seura on liittynyt kansainvälisen LUCI-verkoston kumppaniksi. Sopimus allekirjoitettiin LUCI Cities & Lighting Summit -tapahtumassa Oulussa 27.2.

LUCI eli Lighting Urban Community International on kaupunkivalaistuksen kehittämiseen keskittynyt verkosto, jonka jäsenet ovat pääasiassa kaupunkeja. Suomalaisia jäsenkaupunkeja ovat Helsinki, Jyväskylä, Oulu ja Tampere. Mukana verkostossa on lisäksi yrityksiä, oppilaitoksia, yhdistyksiä ja muita yhteistyökumppaneita, jotka haluavat olla mukana edistämässä laadukkaan valaistuksen asiaa. Oulun tapahtumassa kumppaneiksi liittyivät myös CIE – International Commission on Illumination sekä GCDN – Global Cultural Districts Network.

Kumppanit toimivat LUCIn kanssa yhteistyössä ja tukevat verkoston kautta tehtävää tiedonkulkua ja -jakamista.

Light & Building 2026: Tervetuloa mukaan seuran ohjelmaan

Seura järjestää jälleen perinteisen ryhmämatkan Frankfurtin Light & Building -messuille. Mukana on 17 osallistujaa, joille on luvassa jäsenyritysten osastoilla suomalaisten edustajien esittelyt sekä muuta yhteistä ohjelmaa.

Osastovierailuille ovat tervetulleita myös muut, ryhmämatkan ulkopuoliset suomalaiset messukävijät. Mikäli jäseniämme on omatoimisesti messuilla, ota yhteyttä Elisaan 050 3644 737 tai liity mukaan osastoille ohjelman aikataulujen mukaisesti. Ohjelma löytyy täältä: SVS_Messuohjelma

Osastot, joilla vierailemme ma-ke: Bega, Glamox, Tridonic, Cariboni, AEC, SG Armaturen, Meyer, Ledvance, Opple ja Ledil.

Menovinkkinä messuvieraille myös yhteistyössä muiden pohjoismaisten valaistusalan seurojen kanssa järjestettävä Nordic Gathering tiistaina 10.3. klo 16.30 alkaen Design Plazalla (Halli 3.1). Luvassa tutustumista pohjoismaisten kollegojen kesken, projektiesittely sekä lasilliset kuplivaa!

Lue lisää messuista: Light + Building – Fair for lighting and building services technologyy

Maaliskuun keskustelutilaisuus: InfraRYLin Valaistusrakenteet-jakson uudistus

Silta iltavalaistuksessa
Mika Ruusunen / Unsplash

Aika:  To 5.3. klo 14 alkaen (kesto noin 1,5h)
Paikka: Zoom, liittymisohjeet lähetetään ilmoittautuneille ennen tilaisuutta
Hinta: Maksuton, kaikille avoin

InfraRYL on infra-alan yhteinen kuvaus yleisistä laatuvaatimuksista. InfraRYLin julkaisut ovat infrarakennusalalla yleisesti hyväksyttyjä, hyvän rakennustavan kuvauksia. Ulkovalaistus on käsitelty InfraRYLin jaksossa 33600 Valaistusrakenteet. Jaksoon ja sen vaatimuksiin viitataan usein valaistushankkeissa, ja se muodostaa keskeisen viitekehyksen valaistusrakentamisen laadunvarmistuksessa.

InfraRYLin jakso 33600 Valaistusrakenteet päivittyi vuoden 2025 lopussa. Keskustelutilaisuudessa käydään läpi, miten uusi jakso eroaa aiemmasta vuoden 2020 julkaisusta. Puhujana Aleksanteri Ekrias, A-Insinöörit Oy.

Ilmoittaudu 4.3. klo 16 mennessä LYYTI-lomakkeella.

Vuoden valaistuskohde 2025 -kisan voittajiksi Finlandia-talon peruskorjaus ja Kalevan kirkko

Sähkö Valo Tele Av -messuilla Jyväskylässä järjestetyssä palkintojenjaossa 4.2. julkistettiin ja palkittiin Vuoden valaistuskohde 2025 -kilpailun voittajat. Kisaan saapui 18 laadukasta ehdotusta eri puolilta Suomena. Kilpailun sisävalaistussarjan voiton vei Finlandia-talon peruskorjaus ja ulkovalaistussarjan Kalevan kirkko. Tällä kertaa palkittiin myös yleisön suosikit. Yleisöäänestykseen tuli määräaikaan mennessä ääniä 877 kappaletta ja yleisön suosikit olivat Finlandia-talon peruskorjaus ja Raippaluodon silta.

Mediatiedote: SVS_Tiedote_Valaistuskohdekilpailu

Kohteiden valaistussuunnittelu

  • Finlandia-talon peruskorjaus: Granlund Oy
  • Kalevan kirkko: WhiteNight Lighting Oy
  • Raippaluodon silta: WSP Finland Oy

Vuoden valaistuskohde -kilpailu kannustaa laadukkaisiin valaistusratkaisuihin

Kilpailun tarkoituksena on kannustaa kotimaisia valaistussuunnittelijoita ja rakennuttajia antamalla tunnustusta ansiokkaille ja korkeatasoisille valaistusratkaisuille. Kilpailu järjestettiin nyt 20. kerran. Jo yhdeksättä kertaa se järjestettiin erikseen kahdessa sarjassa: sisä- ja ulkovalaistus. Voittajakohteet jatkavat Suomen ehdokkaina pohjoismaiseen Nordisk Lyspris -kilpailuun.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat:

  • Suomen Valoteknillinen Seura ry, Aleksanteri Ekrias
  • Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry, Juho Kess
  • Sisustusarkkitehdit SIO ry, Helena Aalto
  • Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry, Sanna Pääkkönen
  • Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry, Olli Vitikka
  • Sähkösuunnittelijat NSS ry, Suvi Lapinvuo
  • Sähköteknisen Kaupan Liitto ry, Tiina Rinne

Kilpailun sihteeri Elisa Hillgen,

Suomen Valoteknillinen Seura ry elisa.hillgen@valosto.com / 050 3644 737

 

Kuvat

  • Finlandia-talo: Ville Heiskanen
  • Kalevan kirkko: Antti Hiltunen
  • Raippaluodon silta: EM Foto

 

SVS mukana Jyväskylän Sähkömessuilla

Olemme mukana Jyväskylän perinteisillä Sähkö-Valo-Tele-AV-messuilla 4.-6.2.2026.

Sähkömessut on alan merkittävin kohtaamispaikka, jonne päättäjät, suunnittelijat, urakoitsijat ja muut sähköalan ammattilaiset ympäri Suomen kokoontuvat luomaan uusia kontakteja ja syventymään sähköalan ajankohtaisiin teemoihin.

Juhlistamme Valon päivää lavaohjelman merkeissä 4.2. jolloin julkistetaan Vuoden valaistuskohde 2025 -kilpailun voittajat. Torstaina 5.2. lavalla syvennymme viihdyttävän paneelikeskustelun merkeissä valaistusprojektien kommelluksiin ja epäonnistumisiin.

Nähdään Sähkömessuilla Jyväskylässä, meidät löydät osastolta B-343!

Rekisteröidy kävijäksi SVS:n kutsukoodilla MJZWGK

 

LUMINORD-valaisinsuunnittelukilpailun deadline 13.3.

12. kertaa järjestettävän Luminord-valaisinsuunnittelukilpailun tehtävänä on suunnitella piha-alueille ja puistoihin soveltuva ulkovalaisinsarja. Sarja voi koostua esimerkiksi pylväs-, pollari- tai seinävalaisimesta, maahan upotettavasta valaisimesta, kohdevalaisimesta tai tunnelmavalaisimesta. Ehdotuksen tekijä voi valita sarjaan sopivat valaisintyypit, kuitenkin niin, että sarja koostuu vähintään kolmesta erilaisesta valaisintyypistä.

Kilpailu on avoin kaikille, mutta järjestäjät toivovat, että kilpailun myötä löytyisi muotoilun ja teknisen osaamisen yhdistäviä työpareja tai -ryhmiä. Kilpailuehdotusten sisäänjättö päättyy 13.3.2026.

Kilpailun tulokset julkistetaan Helsingin messukeskuksen Sähkö – Electricity 26 sähköalan ammattitapahtumassa keskiviikkona 15.4.2026. Palkitut työt ovat esillä tapahtumassa.

Kilpailun pääpalkinto on LUMINORD 2026 -palkinto, jonka arvo on 5 000 euroa. Lisäksi jaetaan Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry:n lahjoittama STEK-nimikkopalkinto, arvoltaan 5 000 euroa.

Luminord-kilpailun järjestävät:

  • Sähkösuunnittelijat NSS ry
  • Suomen Valoteknillinen Seura ry
  • Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
  • Sähköteknisen Kaupan Liitto ry
  • Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry

Kilpailu järjestetään yhteistyössä Sisustusarkkitehdit SIO ry:n ja Ornamo ry:n kanssa.

Lisätietoja kilpailusta:
Luminord 2026 -yhteyshenkilö Virpi Kumpulainen, Sähkösuunnittelijat NSS ry, p. 040 585 6127, webmaster@nssoy.fi

Kilpailuohjelma

Suomalaisia kohteita mukana Cities & Lighting Awards -kisassa

LUCI-verkoston Cities & Lighting Awards -kilpailun ehdokkaat on julkaistu. Mukana on 22 erilaista valaistusprojektia eri puolilta maailmaa. Ehdolla on kaksi projektia myös Suomesta: Töölönlahden kesäpuisto sekä Senaatintori.

Lue lisää kilpailusta ja tutustu ehdokkaisiin: Cities & Lighting shortlisted entries 2026

Kilpailun palkintotilaisuus järjestetään osana Cities & Lighting Summit -tapahtumaa Oulussa 25.-27.2. Rekisteröidy mukaan tapahtumaan.

Tammikuun keskustelutilaisuus: Valaistusprojektien viimeistely

  • Aika: Torstai 22.1. klo 14-16
  • Paikka: Zoomin välityksellä
  • Kaikille avoin ja maksuton

Tervetuloa mukaan tammikuun keskustelutilaisuuteen, jossa kuulemme näkökulmia valaistusprojektien viimeistelyvaiheista. Alalla erilaiset termit ja käytänteet vaihtelevat: mitä tarkoittaa käyttöönotto, kuka vastaa valaistuksen suuntauksista, missä vaiheessa lopulliset ohjelmoinnit suoritetaan?

Kuulemme tilaisuudessa suunnittelijoiden kokemuksia erilaisten valaistusprojektien loppuvaiheista ja tutkimme onnistuneita ja epäonnistuneita esimerkkejä valaistuksen viimeistelystä.

Keskustelemme myös mahdollisesta tarpeesta yleiselle ohjeistukselle, joka määrittelisi projektin osapuolille loppuvaiheen tehtävät, työjärjestyksen ja vastuun.

Ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen LYYTI-lomakkeen kautta 21.1. mennessä.

Vuoden valaistuskohde 2025 -kilpailun finalistit

VUODEN VALAISTUSKOHDE 2025 -KILPAILUN FINALISTIT OVAT

Sisävalaistussarja. Katso esittelyvideo finalisteista.

  1.  Kalevan kirkko
  2.  Finlandia-talon peruskorjaus
  3.  Big Blue

Ulkovalaistussarja. Katso esittelyvideo finalisteista.

  1.  Kalevan kirkko
  2.  Raippaluodon silta
  3.  Töölönlahden kesäpuisto

Lue lisää finalistiprojekteista ja Äänestä suosikkiasi molemmissa sarjoissa 26.1. mennessä.

Kilpailusarjojen voittajat sekä yleisön suosikit julkistetaan ke 4.2.2026 Sähkö Valo Tele Av -messuilla.

Lux Helsinki: Symposium ja kävelykierros

Steve Thompson : Custom Fibre Optics – Mycelium Network

Lux Symposium 8.1.2026: Valotaide rakentamassa julkista tilaa

Osana Lux Helsinkiä (6.-11.1.) järjestettävä kansainvälinen symposium kokoaa yhteen taiteilijoita, kuraattoreita, tutkijoita ja kulttuurialan toimijoita tarkastelemaan, kuinka valotaide muokkaa ja uudistaa julkista tilaa. Symposiumissa käsitellään valoa nykytaiteen välineenä, sen roolia jaettujen kokemusten luomisessa sekä sen vaikutusta kaupunkiympäristöön ja yhteisöihin.

Luentojen, keskustelujen ja esimerkkien kautta osallistujat pohtivat, kuinka valotaide rakentaa yhteyksiä taiteen, yleisöjen ja julkisen tilan välille. Tilauus on englanninkielinen.

Tilaisuus on kaikille avoin, mutta huomioithan, että ennakkoilmoittautuminen vaaditaan. Paikkoja on rajoitetusti, joten ilmoittaudu viimeistään 23.12. mennessä TÄÄLLÄ.

Aika: Torstai 8.1.2026 klo 10.30–16.30
Paikka: Nykytaiteen museo Kiasma, Mannerheiminaukio 2

Lux Helsinki -kierros 8.1. klo 17.30 alkaen

Symposiumin jälkeen jäsenillä on mahdollisuus osallistua yhteiselle kävelykierrokselle. Tutustumme keskustan alueen valikoituihin teoksiin ja nautimme kierroksen jälkeen yhdessä lämpimät juomat (paikka tarkentuu). Voit myös osallistua pelkästään kierrokselle. Kierros toteutuu, mikäli ilmoittautuneita on vähintään 6 henkeä.

Ilmoittaudu kävelykierrokselle mukaan 6.1. klo 16 menneessä LYYTI-lomakkeen kautta.