Senaatti-kiinteistöt järjesti Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi yleisen ideakilpailun, jonka tavoitteena oli hakea innovatiivisia ja aikaa kestäviä valaistusratkaisuja kilpailuun valittuihin merkittäviin rakennuksiin.
Mukana kilpailussa ovat Kansallismuseo, Oopperatalo, Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo sekä Pasilan virastokeskus.
Valossa-kilpailu herätti kiinnostusta suunnittelijoissa, ja ehdotuksia tuli kaiken kaikkiaan lähes neljäkymmentä. Eniten suunnittelijoita inspiroi Pasilan virastokeskus, joka sai 15 ehdotusta.
Kilpailuehdotukset ovat nyt nähtävillä verkossa osoitteessa www.senaatti.fi/valossa, jossa myös yleisö voi käydä äänestämässä omat suosikkinsa. Äänestysaikaa on 6.10. saakka.