Valaistussuunnittelukilpailu 100-vuotiaan itsenäisen Suomen kunniaksi – Valossa-kilpailu

Vielä ehtii osallistua. Ideakilpailu päättyy 9.9.2016.

Senaatti-kiinteistöt järjestää Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi yleisen ideakilpailun, jonka tavoitteena on esitellä neljä merkittävää rakennusta uudessa valossa. Kilpailukohteiksi on valittu Kansallismuseo, Oopperatalo, Arkkitehtuurimuseo & Designmuseo ja Pasilan virastokeskus.

Suomen itsenäisyyspäivä sijoittuu pimeään vuodenaikaan, jolloin valon ja valaistuksen merkitys korostuu. Tarkoitus on, että kilpailun tulos palvelee ympäristöään vielä itsenäisyyden juhlavuoden jälkeen, sillä toteutettavat valaistukset tai valoteokset tulevat jäämään pysyväksi osaksi kaupunkikuvaa. Parhaista ehdotuksista toteutetaan 2-4 valaistuskohdetta vuoden 2017 syksyyn mennessä tuomaan valoa ja vireyttä pimeään vuodenaikaan.

Palkinnot

Jokaisesta valaistuskohteesta palkitaan paras ehdotus á 10 000 euroa.
Kolme ehdotusta lunastetaan á 1000 euroa.
Äänestyksellä valittava yleisön suosikki palkitaan 1000 eurolla.

Kilpailun aikataulu

Suunnittelukilpailu alkaa keskiviikkona 1.6.2016 ja päättyy perjantaina 9.9.2016. Kaikki kilpailuohjelman mukaiset ehdotukset asetetaan esille kilpailun kotisivuille www.senaatti.fi/valossa noin viikko kilpailun päättymisen jälkeen. Yleisöllä on mahdollisuus äänestää oma suosikkinsa, joka myös palkitaan.

Kilpailun tulokset julkistetaan maanantaina 10.10.2016.  Senaatti-kiinteistöt päättää kilpailun jälkeen tai jatkokehittelyn perusteella, mitkä ehdotukset toteutetaan.

Kilpailuohjelma ja tarkempaa tietoa Valossa – itsenäisyyden juhlavuoden valaistussuunnittelukilpailusta www.senaatti.fi/valossa  sivustolta.