Suodatettava jäsenhakemisto julkaistu!

Valaistuksen ammattilaisseminaarissa Jyväskylässä 25.9. julkistimme seuran uusimman kehitysidean, joka palvelee jatkossa koko Suomen valaistusalaa paremmin. Kattava jäsenluettelomme on nyt kätevästi suodatettavissa palveluiden tai tuotteiden mukaan.

Mikäli etsit valaistusalan asiantuntijaa, suunnittelijaa, tietyn kategorian tuotteita tai erikoisratkaisuja, voit nyt hakemiston avulla tutustua paremmin kattavaan yritys- ja yhteisöjäsenistöömme.

Hakemisto on uusi ja kokeiluvaiheessa, joten otamme lähikuukausien aikana mielellämme vastaan kehitysehdotuksia ja kommentteja.

Mikäli yrityksenne kohdalta puuttuu esittely tai kategoriat, vastaa pikaisesti lomakkeen kautta.

Mikäli haluatte yrityksenne mukaan jäsenluetteloon ja hakemistoon, olette tervetulleita liittymään seuran jäseneksi. Jäsenhakemus täällä. 

Rento jäsentapaaminen Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella 30.10.

Lämpimästi tervetuloa mukaan SVS:n rentoon jäsentapaamiseen to 30.10. klo 18.  Jotta tilaisuus olisi mahdollisimman monille saavutettavissa, illanvietto järjestetään samaan aikaan kolmella eri paikkakunnalla: Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella.

  • Helsinki, Kitty’s Mannerheimintie 5. Illan emäntänä Elisa Hillgen.
  • Jyväskylä, Hemingway’s Kauppakatu 32. Illan isäntänä Jussi Vikström.
  • Tampere, Kuparitarha Verkatehtaankatu 8. Illan emäntänä Annukka Larsen.

Luvassa lämminhenkistä tutustumista ja lautapelejä. Seura tarjoaa osallistujille yhdet juomat (alkoholiton/hanatuote/limsa tms.)

Ilmoittaudu mukaan tällä lomakkeella 28.10. mennessä.

Syksyn teemapäivä: Valaistuksen esteettömyys to 9.10.

Aika:  Torstai 9.10.2025 klo 13-16
Paikka: Zoom, liittymisohjeet lähetetään ilmoittautuneille ennen tilaisuutta
Hinta: Maksuton, kaikille avoin

Valaistuksella on tärkeä rooli julkisten tilojen suunnittelussa, sillä valaistuksella voidaan vaikuttaa tilan saavutettavuuteen, hahmotettavuuteen ja turvallisuuteen. Mitä valaistuksen esteettömyys tarkoittaa ja kuinka se tulee huomioida suunnittelussa ja projektien eri vaiheissa?

Tilaisuuden avaa Näkövammaisten liiton kuntoutusvastaava Tuula Kääriäinen. Teemapäivän puhujina esteettömyysasiantuntija, valaistussuunnittelija Sirpa Laitinen sekä yrittäjä ja luennoitsija Jukka Jokiniemi. Tilaisuudessa kuullaan alustus myös valaistussuunnittelijoiden toimintaryhmän puheenjohtaja Riku Pirtilältä.

Ilmoittaudu LYYTI-linkin kautta 8.10. mennessä

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Designing Darkness -keskustelutilaisuus 11.9.

Osana Helsinki Design Weekin ohjelmaa jäsenemme Sun Effects järjestää keskustelutilaisuuden DESIGNING DARKNESS. Tilaisuus järjestetään 11.9. klo 16.45 alkaen osoitteessa Kino K13, Katajanokanlaituri 11 A, 00160, Helsinki.

Designing Darkness on keskustelutilaisuus, joka käsittelee pimeyttä työkaluna suunnittelussa ja taiteessa. Tilaisuudessa tarkastellaan, kuinka pimeyttä hyödynnetään arkkitehtuurissa, muotoilussa ja taiteessa ilmaisun ja kokemuksen välineenä.

Fysikaalisien ominaisuuksiensa lisäksi pimeys kantaa mukanaan symbolisia, kulttuurisia, esteettisiä ja emotionaalisia ulottuvuuksia.

Tilaisuudessa kaksi asiantuntijaa arkkitehtuurin ja taiteen aloilta avaavat teemaa omista näkökulmistaan käsin. Lisäksi nähdään kokeellinen lyhytelokuva Pimeän vieraat (Strangers in the Dark), joka kertoo kiiltomadon pyrkimyksestä löytää kumppani maailmassa, jossa yöt eivät enää ole pimeitä.

Designing Darkness tuo esiin suunnittelun monialaisuutta ja syventää ymmärrystä valon ja pimeyden vuoropuhelusta. Tilaisuus on avoin, mutta vaatii ilmoittautumisen.

Lue lisää tapahtumasta ja ilmoittaudu mukaan.

SVS Valogolf 2025 ma 15.9.

SVS Valogolf / Ma 15.9.2025 klo 16.30 alkaen

Kutsutut: Suomen Valoteknillisen Seuran:

  • henkilöjäsenet
  • opiskelijajäsenet
  • yritys- ja yhteisöjäsenten palveluksessa olevat henkilöt
  • uudet jäsenet, jotka täyttävät seuran jäsenhakemuksen ennen tapahtumaa.

Mukaan mahtuu 24 pelaajaa. Ilmoittaudu TÄSTÄ

Kenttä: SVS Valogolf pelataan aluksi päivänvalossa ja lopuksi hämärällä tai pimeällä ledivaloin merkityllä Gumböle Golfin (GG) kentällä.

Pelimuoto: Scramble 2-henkisin joukkuein. Kilpailun järjestäjä muodostaa tasoitusten mukaisesti tasavahvat joukkueet.
Aluksi väylät 1-5 päivänvalossa klubitalolle.
Lopuksi väylät 10, 13, 17 ja 18 pimeässä valopalloilla.

Pallot: Aluksi omilla palloilla, mutta lopuksi pelaajille jaettavilla valopalloilla.

Ohjelma
Klo 16.30 ja ennen; Ilmoittautuminen ja maksut caddiemasterin toimistoon, vapaata harjoittelua
Klo 16.30 Viimeinen ilmoittautumisajankohta caddiemasterin toimistoon
Klo 16.50 Palkintopöytään täytettä mukanaan tuoneiden puheenvuorot
Klo 17.00 Kilpailuinfo
Klo 17.20 Ensimmäiset pelaajat lähtevät kierrokselle
Klo 18.50 Viimeiset pelaajat klubilla. Ravintola on auki.
Klo 19.14 Aurinko laskee
Klo 19.30 Pelaajat jatkavat takaysillä kierrosta (yhteislähtö)
Noin klo 22 Kierrokset ohi kaikilta, palkintojenjako ja kotimatkalle. Ravintola on mennyt kiinni.

Maksut: 35 € per pelaaja, maksetaan caddiemasterin toimistoon. Kentän pelioikeuden omaaville maksuton.

Säävaraus: Mikäli luvassa on hyvin epävakaista säätä (esim. kovaa sadetta), ilmoittautuneille ilmoitetaan mahdollisesta peruutuksesta/muutoksesta viimeistään tapahtumaa edeltävänä lauantaina.

Muuta: Oma tasku- tai otsalamppu mukaan.

Valaistuksen perusteet -kurssi 1.–2.10.2025

Valoakatemia

Valaistuksen perusteet
Aika: Ke-to 1.-2.10.2025
Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Leiritie 1, Vantaa

Kattava ja tiivis luentokokonaisuus parhaiden asiantuntijoiden esittämänä!

Kurssilla käydään läpi valaistuksen keskeisimmät perusasiat. Kurssi on tarkoitettu suunnittelijoille, valaistuksen toteutuksesta ja käytöstä vastaaville henkilöille, rakennuttajille ja rakentajille, laitevalmistajille ja -toimittajille sekä muille valaistuksen parissa työskenteleville.

Ennakkotietoja aiheesta ei edellytetä. Myös valaistusasiat jo osaaville kurssi tarjoaa mahdollisuuden tietojen kertaukseen ja päivitykseen.

Lisätiedot: www.valoakatemia.fi/koulutus/valaistuksenperusteet

ILMOITTAUDU KURSSILLE

Valaistuksen ammattilaisseminaari Jyväskylässä 25.9.

Seminaari

Suomen Valoteknillinen Seura ja Valon kaupunki Jyväskylä järjestävät yhteistyössä valaistusalan ammattilaisille suunnatun seminaarin torstaina 25.9.2025 klo 11 alkaen Jyväskylässä. Osoite: Aalto-sali, Väinönkatu 7.

Tapahtuma on suunnattu valaistusalan ammattilaisille, mm. kaupunkien ja kuntien edustajilla, suunnittelijoille ja asiantuntijoille. Päivän ohjelma sisältää lounaan ja iltapäiväkahvit. 

  • Tilaisuuden avaus, Elisa Hillgen
  • Tervetulosanat Jyväskylän kaupunki
  • Keynote: Valon vaikutukset hyvinvointiin, Timo Partonen THL
  • Jyväskylän valaistusprojektit ja Valon kaupunki -tapahtuma 2025, Kari Ström
  • Seuran kuulumiset ja tulevat tapahtumat
  • Tampereen ekologinen toimintalinja, Jussi Kulomäki
  • Ympäristöteemat ja vastuullisuus valotaiteessa, Virve Leikola
  • Paneelikeskustelu: Valaistuksen tulevaisuus 2050?
  • Oulu valokeilassa -katsaus
  • Osallistava tehtävä yrityspisteillä + arvonta

Päivän mielenkiintoisen seminaariohjelman lisäksi luvassa illallinen sekä kierros Valon kaupunki -tapahtuman kohteilla. Illallisen aikana taiteilijapuheenvuoro ja tietoa tapahtuman teoksista.

Tapahtuma on täynnä. Tiedustele peruutuspaikkoja sähköpostitse.

Mukana yrityskumppanit C2 SmartLight, EasyLed, Exaktor, Fagerhult, Greenled, Hedtec, Intersonic, Ketonen, Ledvance, Mitaten Finland, Nylund, Performance in Lighting, SGS Fimko, Signify, Tehomet ja Wennerström Ljuskontroll.

Elisa Hillgen
Puhelin: 050 364 4737
elisa.hillgen@valosto.com

VALO 1/2025 -lehti on ilmestynyt

Lehdessä esitellään mittavan perusparannuksen läpikäyneen Finlandia-talon modernisoituja valaistusratkaisuja. Lisäksi lehdestä voi lukea muun muassa, kuinka valaistuksella parannetaan Kannelmäen asemaympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä opastetaan Ratinan stadionin tapahtumakävijöitä.

Lehti on postitettu muun muassa kaikille seuran henkilö- ja opiskelijajäsenille sekä seuran yritys- ja yhteisöjäsenille. Yli 5 400 kappaleen osoitteellisen jakelun tiedot löytyvät lehden mediakortista.

Lehti on lisäksi luettavissa vapaasti ja maksutta näköislehtenä verkossa:

Lue lehteä

Etkö ole saanut lehteä? Mahdolliset osoitteenmuutokset lomakkeella tai sähköpostilla.

Lehden uusimman numeron voi myös tilata maksutta verkosta tilauslomakkeella joko itselle tai esimerkiksi yhteistyökumppanille, jolle lehdestä voi olla iloa ja hyötyä.

Vuosikokouksessa hyväksyttiin uudet jäsenet

Seuran vuosikokous järjestettiin Tampereella 29.4.2025. Sääntöjen mukaisesti vuosikokous vahvisti uudet henkilöjäsenet, sekä yritys- ja yhteisöjäsenet.

Henkilöjäseniä liittyi mukaan seitsemän henkilöä.

Yritysjäseniksi hyväksyttiin:

Yhteisöjäseniksi hyväksyttiin:

  • Laukaan kunta
  • Tampereen kaupunki
  • Oulun kaupunki

Lämpimästi tervetuloa mukaan verkostoon!

Kokouskutsu: Suomen Valoteknillisen Seuran vuosikokous

Kokouskutsu

Suomen Valoteknillisen Seuran henkilöjäsenille sekä kollektiivisten jäsenten edustajille

Suomen Valoteknillisen Seuran vuosikokous 

Aika: Ti 29.4.2025 klo 15-16
Paikka:  Pyynikin koulutalo, Pyynikintie 2, Tampere. Luokka 340.

Kokouksessa käsitellään seuran sääntöjen 15 § mukaiset vuosikokoukselle kuuluvat asiat.
https://valosto.com/seura/saannot/

”Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1) hallituksen kertomus edelliseltä toimintavuodelta,
2) tilintarkastajain kertomus, tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille,
3) asiat, jotka hallitus jättää käsiteltäviksi.”

Ilmoittautumiset osoitteessa https://www.lyyti.in/SVS_vuosikokous2025

Ekskursio klo 16.30 alkaen

Kokouksen jälkeen tarjolla on ekskursio Pyynikin koulutalolla. Hiljattain saneerattu kohde on kulttuurihistoriallisesti merkittävä, ja pääsemme kuulemaan projektista tarkemmin. Paikalla Granlundilta suunnittelija Toni Ollikainen.

Lue lisää projektista:

Tilapalveluiden projektiesittely

VALO-lehden artikkeli kohteesta 

Kokoukseen voi osallistua myös ilman ilmoittautumista. Kokoukseen voi osallistua myös etänä verkkokokouksella, jonka kautta voi seurata kokouksessa paikalla oleville esitettävää aineistoa. Kokouksen ääni ja kamerakuva ovat tarjolla rajoitetusti tai eivät lainkaan. Liittymislinkki lähetetään ilmoittautuneille ennen kokousta. Ekskursiolle voi osallistua myös erikseen osallistumatta kokoukseen.

Virallisen ohjelman jälkeen halukkaat voivat kokoontua lasilliselle lähellä sijaitsevaan Ravintola Teatterikulmaan.

Tervetuloa!

Hallitus