Motivan Valaistustieto.fi –sivusto avattu; VALTTI-elinkaarikustannuslaskuri julkistettu

Motiva on avannut uuden Valaistustieto.fi -sivuston, joka tarjoaa tietoa ja työkaluja energiatehokkaan valaistuksen suunnittelun ja hankinnan tueksi. Sivustolle tuotetulla laskurilla voi vertailla erilaisten ratkaisujen elinkaarikustannuksia. Tavoitteena on ollut läpinäkyvyyden lisääminen ja tarjousten vertailun helpottaminen.

Valaistustieto.fi on puolueettomaan tietoon perustuva tietopankki sisä-, ulko- tai katuvalaistushankintoja suunnittelevien avuksi. Sivustolta löytyy muun muassa tuoreita esimerkkejä valaistusuusinnoista, joilla on saavutettu kustannussäästöjä ja samalla parannettu valaistuksen laatua. Sivusto on tuotettu yhteistyössä valaistusta hankkivien kaupunkien, kuntien, kiinteistöjen ylläpidosta vastaavien toimijoiden sekä valaistusalan yritysten ja yhteisöjen kanssa. Sivustoa ylläpitää Motiva.

Lisätietoa:
Motivan tiedote 14.6.2016
Valaistustieto.fi
VALTTI-elinkaarikustannuslaskuri

Valaistussuunnittelukilpailu 100-vuotiaan itsenäisen Suomen kunniaksi – Valossa-kilpailu

Senaatti-kiinteistöt järjestää Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi yleisen ideakilpailun, jonka tavoitteena on esitellä neljä merkittävää rakennusta uudessa valossa. Kilpailukohteiksi on valittu Kansallismuseo, Oopperatalo, Arkkitehtuurimuseo & Designmuseo ja Pasilan virastokeskus.
 
Suomen itsenäisyyspäivä sijoittuu pimeään vuodenaikaan, jolloin valon ja valaistuksen merkitys korostuu. Tarkoitus on, että kilpailun tulos palvelee ympäristöään vielä itsenäisyyden juhlavuoden jälkeen, sillä toteutettavat valaistukset tai valoteokset tulevat jäämään pysyväksi osaksi kaupunkikuvaa. Parhaista ehdotuksista toteutetaan 2-4 valaistuskohdetta vuoden 2017 syksyyn mennessä tuomaan valoa ja vireyttä pimeään vuodenaikaan.

Palkinnot

Jokaisesta valaistuskohteesta palkitaan paras ehdotus á 10 000 euroa.
Kolme ehdotusta lunastetaan á 1000 euroa.
Äänestyksellä valittava yleisön suosikki palkitaan 1000 eurolla.
 
Kilpailun aikataulu

Suunnittelukilpailu alkaa keskiviikkona 1.6.2016 ja päättyy perjantaina 9.9.2016. Kaikki kilpailuohjelman mukaiset ehdotukset asetetaan esille kilpailun kotisivuille www.senaatti.fi/valossa noin viikko kilpailun päättymisen jälkeen.  Yleisöllä on mahdollisuus äänestää oma suosikkinsa, joka myös palkitaan.
 
Kilpailun tulokset julkistetaan maanantaina 10.10.2016.  Senaatti-kiinteistöt päättää kilpailun jälkeen tai jatkokehittelyn perusteella, mitkä ehdotukset toteutetaan.
 
Kilpailuohjelma ja tarkempaa tietoa Valossa – itsenäisyyden juhlavuoden valaistussunnittelukilpailusta www.senaatti.fi/valossa sivustolta.

VALO 1/2016 -lehti ilmestynyt

Suomen Valoteknillisen Seuran (SVS) julkaiseman VALO-lehden uusin numero on ilmestynyt. Lehti on postitettu mm. kaikille SVS:n henkilö- ja opiskelijajäsenille sekä seuran yritys- ja yhteisöjäsenille. Yli 5000 kappaleen osoitteellisen jakelun tiedot ovat lehden mediakortissa www.valosto.com/mediakortti.

Lehti on luettavissa vapaasti ja maksutta näköislehtenä verkossa:
www.valosto.com/valolehti
www.lehtiluukku.fi (myös Windows 8 -mobiililaitteilla)
• maksuttomat Lehtiluukku-sovellukset (iPad, iPhone, Android).

Etkö ole saanut lehteä? Mahdolliset osoitteenmuutokset:
www.valosto.com/yhteystiedot/tietojenmuutos
• sähköpostilla heikki.harkonen (at) valosto.com

Lehtien uusimmat numerot voi myös maksutta tilata verkosta
www.valosto.com/valolehti/lehdentilaus
joko itselle tai esimerkiksi yhteistyökumppanille, jolle lehdestä voi olla iloa ja hyötyä.

DIALux-kurssit keväällä 2016

DIALux evo -peruskurssi
Aika: Tiistai 19.4.2016 klo 12.30-16.00
Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Albertinkatu 40–42, Helsinki
Lisätiedot ja ilmoittautumiset (linkki)

DIALux-ulkovalaistuskurssi
Aika: Keskiviikko 27.4.2016 klo 9.00-16.30
Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Albertinkatu 40–42, Helsinki
Lisätiedot ja ilmoittautumiset (linkki)

DIALux evo -peruskurssi
Aika: Keskiviikko 11.5.2016 klo 12.30-16.00
Paikka: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK, Kuntokatu 3, Tampere
Lisätiedot ja ilmoittautumiset (linkki)

DIALux-peruskurssi
Aika: Torstai 19.5.2016 klo 12.30-16.00
Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Albertinkatu 40–42, Helsinki
Lisätiedot ja ilmoittautumiset (linkki)

Valopäiden XIX sulkapallokisat, kilpailukutsu

Järjestäjä: Suomen Valoteknillinen Seura ry
Aika: Pe 13.5.2016 klo 16-18
Pelipaikka: Syssyn Sulkis Rahola, Teerivuorenkatu 14, Tampere

Pelit pelataan nelinpelinä. Ottelut järjestetään niin, että niistä tulee mahdollisimman tasaväkisiä.

Viimeinen ilmoittautumispäivä: Ilmoittautumiset mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.5.2016 mennessä osoitteessa
www.lyyti.in/valopaakisatkevat2016

Kilpailukutsu sääntöineen (pdf)

Valaisinsuunnittelukilpailu Luminord 2016

Valo kokoaa ihmiset yhteen, luo viihtyvyyttä ja antaa turvallisuudentunnetta. Valo merkitsee läsnäoloa. Millainen valaisin voisi toimia yhteen kokoavana leirinuotiona, jonka ääressä sinä ja ystäväsi viihtyisivät?

Luminord 2016 -kilpailun tehtävänä on suunnitella valaisin, joka houkuttelee ihmiset kokoontumaan yhteen, viihtymään ja vaihtamaan ajatuksia. Valaisin voi olla suunniteltu joko ulkotilaan tai rakennuksen sisään. Ulkotiloissa voit sijoittaa valaisimen esimerkiksi puistoon, aukiolle tai pihapiiriin. Rakennuksen sisällä valaisin voi koota ihmiset yhteen esimerkiksi taukotilassa tai aulassa.

Kilpailuaika päättyy 12.8.2016. Kilpailutyöt on jätettävä klo 16.00 mennessä osoitteeseen: Sähkösuunnittelijat NSS ry, Alppikatu 13 B 15, 00530 Helsinki.

Kilpailuohjeet ja -säännöt löytyvät osoitteesta www.nssoy.fi/luminord.

Valoakatemia 2016

Tähän mennessä vuoden 2016 Valoakatemiakursseille ovat ilmoittautuneet henkilöt näistä yrityksistä ja organisaatioista. Ilmoittaudu sinäkin!

Valoakatemia on Suomen Valoteknillisen Seuran ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteistyössä järjestämä valaistuskoulutus.

Kussakin koulutusjaksossa luennoitsijoina on lukuisa joukko parhaita asiantuntijoita Suomen Valoteknillisen Seuran jäsenistöstä sekä muualta.

Kevään 2016 kurssipäivät:
26.1.2016 Valaistustekniikan perusteet
22.3.2016 Sisävalaistus 1: Valaistus ja ihminen
23.3.2016 Ulkovalaistus 1: Tievalaistuksen teoriaa ja suunnitteluohjeet
30.3.2016 Sisävalaistus 2: Sisävalaistuksen teoriaa ja standardeja
31.3.2016 Valoakatemia, Ulkovalaistus 2: Tievalaistuksen ja ulkoalueiden valaistuksen suunnittelu
4.4.2016 Sisävalaistus 3: Sisävalaistuksen tekniikkaa
7.4.2016 Ulkovalaistus 3: Arkkitehtuurivalaistus, osa 1
12.4.2016 Sisävalaistus 4: Sisävalaistuksen suunnittelu
13.4.2016 Valaistuksen mittaaminen ja arviointi
14.4.2016 Ulkovalaistus 4: Arkkitehtuurivalaistus, osa 2

Kurssipäivät voi valita vapaasti oman halunsa mukaan. Vain osallistuminen kurssipäivään ja jaettu kurssitodistus aiheuttavat kurssin laskutuksen kyseiseltä kurssipäivältä, joten ilmoittautuminen on riskitön.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Valoakatemian verkkosivut www.valoakatemia.fi

Videonäytteitä Valoakatemian edellisvuosien kurssipäiviltä on verkossa:
https://www.youtube.com/playlist?list=PLrqS88xhGAXRTS0_sEs4zBcXa65kgsgdQ

UUTUUS: Edellisen Valoakatemian luentoja voi nyt ostaa ja katsoa myös omalta koneelta.
www.valoakatemia.fi/kauppa

Tervetuloa Valoakatemian valaistuskursseille!

Sovi osastovierailuista Frankfurtin Light+Building-messuilla

Monet Suomen Valoteknillisen Seuran yritysjäsenet tai heidän päämiehensä ovat näytteilleasettajina Frankfurtin Light+Building–messuilla 13.-18.3.2016. Messuilla on paikalla myös yritysten suomalaisia edustajia.

Messukävijät voivat suunnitella omat messuohjelmansa ja sopia vierailuista messuosastoilla katsomalla yritysten antamat tiedot tästä verkkolinkistä.

Puuttuvatko yrityksesi tiedot listalta? Tiedot voi antaa vastaamalla kyselyyn verkko-osoitteessa, jonka saa pyytämällä heikki.harkonen(at)valosto.com, puh. 0400 869339.

CIE 2016 Lighting Quality and Energy Efficiency Conference

Kansainvälinen valaistuskomissio CIE (International Commission on Illumination) järjestää 3.-5.3.2016 tapahtuman CIE 2016 Lighting Quality and Energy Efficiency Conference Australian Melbournessa.

Vaikka matka maapallon toiselle puolelle olisikin jäänyt väliin, tiivistettyä tietoa konferenssin esityksistä on verkossa:

CIE 2016 Preliminary Detailed Conference Programme as of 2016-02-18  (for download)

ja

Abstract Booklet (for download)

Tapahtuman verkkosivut (linkki)