VALO 2/2024 -lehti on ilmestynyt

Lehdessä tutustutaan Lahden kaupungintalon uusittuun valaistukseen ja esitellään, kuinka valo ja hämäryys ovat sulassa sovussa Näsin puistosillalla. Lisäksi lehdestä voi lukea muun muassa Suomen Valoteknillisen Seuran uuden toimitusjohtajan Elisa Hillgenin ajatuksia tulevasta tehtävästään.

Lehti on postitettu muun muassa kaikille seuran henkilö- ja opiskelijajäsenille sekä seuran yritys- ja yhteisöjäsenille. Yli 5 500 kappaleen osoitteellisen jakelun tiedot löytyvät lehden mediakortista.

Lehti on lisäksi luettavissa vapaasti ja maksutta näköislehtenä verkossa:

Lue lehteä

Etkö ole saanut lehteä? Mahdolliset osoitteenmuutokset lomakkeella tai sähköpostilla.

Lehden uusimman numeron voi myös tilata maksutta verkosta tilauslomakkeella joko itselle tai esimerkiksi yhteistyökumppanille, jolle lehdestä voi olla iloa ja hyötyä.

Pohjoismaiden tienpitäjien harmonisoidut ledivalaisimien laatuvaatimukset, versio 5.0 julkaistu

Pohjoismaiden tienpitäjien tie- ja tunnelivalaistuksen työryhmä on julkaissut uuden version 5.0 ledivalaisimien laatuvaatimuksista. Asiakirjan nimi on NMF01:2024 LED luminaires – requirements, Edition 5.0. Uuden version rinnalla on julkaistu myös punakynäversio, jossa on esitetty tärkeimmät muutokset aiempaan versioon nähden.

NMF01-2024-LED-luminaires-requirements-ed5.0.pdf

NMF01-2024-LED-luminaires-requirements-ed5.0-redline.pdf

Tämän julkaisun pohjalta Väylävirasto tulee laatimaan uuden version ohjeesta VO 102/2023 Ledivalaisimien laatuvaatimukset vuonna 2025. Nykyinen ohje, joka perustuu julkaisuun NMF01:2023 LED luminaires – requirements Edition 4.1, on julkaistu 1.12.2023.

Kai Uuttu Valopäiden XXXII sulkapallokisojen voittajaksi

Valopäiden XXXII sulkapallokisat pelattiin 22.11.2024 Helsingissä. Yksilökohtaisena nelinpeliturnauksena pelattuun kisaan osallistui 14 pelaajaa.

Turnauksen voittajana palkittiin Kai Uuttu.

Seuraavan kerran turnaus järjestetään keväällä 2025 Tampereella, Tallinnassa tai jossain muualla.

Uusi opas valaistuksen ympäristövaikutuksista julkaistu

Teknologiateollisuus ry:n Valaisinvalmistajat-toimialaryhmä on julkaissut uuden oppaan, ”Pikaopas valaisimien ympäristönäkökohtiin”. Tämä kattava opas tarjoaa syvällistä tietoa valaistuksen ympäristövaikutuksista ja antaa käytännön ohjeita päästöjen vähentämiseksi.

Oppaassa käsitellään muun muassa:

  • Eri ympäristösertifikaatteja, kuten Tyypin I, II ja III ympäristöselosteita (EPD), ja niiden merkitystä valaisimien ympäristövaikutusten arvioinnissa.
  • Energiankulutuksen vähentämisen tärkeyttä valaisimien käytön aikana sekä sensoritekniikan roolia energiatehokkuuden parantamisessa.
  • Uuden rakentamislain vaatimuksia, jotka astuvat voimaan 1.1.2026, ja niiden vaikutuksia valaisimien hiilijalanjäljen laskentaan.

Oppaan tavoitteena on auttaa valaistusalan ammattilaisia ja rakennuttajia tekemään ympäristön kannalta kestäviä valintoja. Laadukas ja pitkäikäinen valaisin, joka on suunniteltu materiaalitehokkaasti, voi merkittävästi vähentää valaistuksen elinkaaren aikaisia päästöjä.

Pikaopas valaisimien ympäristönäkökohtiin (pdf)

Valaisinvalmistajien toimialaryhmä

Kuningatar Silvian konserttisali Ruotsista voittajaksi Nordisk Lyspris – Nordic Lighting Design Awards 2024 -kilpailussa

Oslossa 13.11.2024 pidetyssä palkintojenjaossa Kuningatar Silvian konserttisali (Drottning Silvias Konsertsal) Ruotsista palkittiin pohjoismaisen valaistuskohdekilpailun Nordic Lighting Design Awards 2024 voittajana.

Kilpailussa oli ehdolla yhteensä kahdeksan valaistuskohdetta. Suomesta ehdolla olivat Vuoden valaistuskohde 2023 -kilpailun voittajat Helsinki-Vantaan lentoaseman laajennus ja Solo Sokos Hotel Torni.

Tuomaristo totesi perusteluissaan mm:
”Valaistussuunnittelijat ovat hyvin pienellä budjetilla onnistuneet erinomaisesti saavuttamaan valaistusratkaisun, joka ei ainoastaan korosta arkkitehtuuria, vaan myös täyttää akustiikan ja tilan joustavan käytön asettamat korkeat vaatimukset. Tämä upea kokemus on saavutettu laajojen esitutkimusten avulla. Valaisimia ei testattu ja valittu pelkästään valon laadun perusteella, vaan myös varmistettiin, etteivät ne häiritse akustiikkaa ja äänenlaatua, mikä oli äärimmäisen tärkeää konserttisalissa.”

Lisätietoja kilpailun verkkosivuilla

Keskustelutilaisuus: Muutokset standardiin EN 12464-2 Ulkotyöalueiden valaistus

Aika: Ti 3.12.2024 klo 14-15
Paikka: Zoom, liittymisohjeet lähetetään ilmoittautuneille ennen tilaisuutta
Hinta: Maksuton, kaikille avoin

Lisätiedot ja ilmoittautumiset täältä.

Standardi SFS-EN 12464-2 määrittelee valaistusvaatimukset useimmille ulkotyöpaikoille ja niiden yhteydessä oleville alueille valaistuksen määrän ja laadun osalta. Lisäksi standardissa annetaan suosituksia hyvistä käytännöistä.

Nykyinen vuonna 2014 julkaistu standardi on ollut päivityksessä ja standardin uusi versio julkaistaan vuoden 2025 alussa. Keskustelutilaisuudessa tiistaina 3.12.2024 klo 14–15 kerrotaan lyhyesti standardin merkittävimmät muutokset verrattuna vuoden 2014 julkaisuun.

Keskustelutilaisuus: Häikäisy sisävalaistuksessa

Gian Paolo Aliatis / Unsplash

Aika: Pe 13.12.2024 klo 14-15
Paikka: Zoom, liittymisohjeet lähetetään ilmoittautuneille ennen tilaisuutta
Hinta: Maksuton, kaikille avoin

Lisätiedot ja ilmoittautumiset täältä.

  • Mistä sisävalaistuksen häikäisyt voivat syntyä?
  • Miten häikäisyä voi arvioida?
  • Mitä tarkoittaa häikäisyindeksi UGR (Unified Glare Rating)?
  • Mistä UGR-arvot saadaan?
  • Mitä sisätyöpaikkojen valaistustandardi SFS-EN 12464-1 edellyttää häikäisyltä?
  • Miksei DIALuxilla laskettuja UGR-arvoja saa käyttää valaisimien valinnan perusteena?
  • Mitä itse haluaisit kysyä lisää häikäisyyn liittyen?

Näihin kysymyksiin saa vastaukset keskustelutilaisuudessa, jossa vastaukset kysymyksiin kertoo Suomen Valoteknillisen Seuran puheenjohtajana vuosina 2003-2023 toiminut Tapio Kallasjoki.

Suomen Valoteknillisen Seuran vaalikokous

Kokouskutsu

Suomen Valoteknillisen Seuran henkilöjäsenille sekä kollektiivisten jäsenten edustajille

VAALIKOKOUS

Suomen Valoteknillisen Seuran vaalikokous
Aika: To 28.11.2024 klo 16 alkaen
Paikka: Katajanokan Laituri, Solo Sokos Hotel Pier 4; Katajanokanlaituri 4, Helsinki; mahdollisuus osallistua myös etänä, verkkolinkki lähetetään ilmoittautuneille ennen kokousta
Mahdollisuus osallistua ekskursiolle samassa paikassa kokouksen jälkeen.

Kokouksessa käsitellään seuran sääntöjen 15 § mukaiset vaalikokoukselle kuuluvat asiat.

”Vaalikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1) seuraavan kalenterivuoden tulo- ja menoarvio sekä sen ohessa henkilöjäsenten vuosimaksun ja kollektiivisten jäsenten vuosimaksuperusteiden vahvistaminen,
2) puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä hallituksen jäsenten ja varajäsenten vaalit erovuorossa olevien ja eronneiden sijalle,
3) kahden tilintarkastajan ja näille kahden varamiehen vaali,
4) vaalilautakunnan jäsenten vaali erovuoroisen ja eronneiden sijalle,
5) asiat, jotka seuran hallitus jättää käsiteltäviksi.

Muut asiat, jotka halutaan saada käsiteltäviksi varsinaisessa kokouksessa, on kirjallisella anomuksella esitettävä hallitukselle viimeistään helmikuun loppuun mennessä, jos asiat halutaan vuosikokoukseen käsiteltäviksi, ja syyskuun loppuun mennessä, jos asiat halutaan vaalikokoukseen käsiteltäviksi.”

Seuran hallituksen jäsenten, varajäsenten ja toimintaryhmien puheenjohtajien palkkiot vuonna 2025 käsitellään ennen sääntöjen määräämiä asioita.

Ilmoittautumiset tarjoilujärjestelyjä varten ma 25.11.2024 mennessä osoitteessa
https://www.lyyti.in/2024svsvaalikokous

Vaalikokoukseen voi osallistua myös ilman ilmoittautumista.

Tervetuloa!

Hallitus

Ekskursio: Katajanokan Laituri

Havainnekuva: Anttinen Oiva Arkkitehdit

Aika: To 28.11.2024 klo 17-18.30
Paikka: Katajanokan Laituri, Solo Sokos Hotel Pier 4
Katajanokanlaituri 4, Helsinki
Aloitus esityksillä SVS:n kokoustilassa klo 17

Suomen Valoteknillisen Seuran ekskursiolla tutustutaan kesällä 2024 avattuun Katajanokan Laituriin ja sen valaistukseen.

Katajanokan Laituri on Helsingin keskeisiä uusia maamerkkejä, paraatipaikalla meren rannassa. Rakennus on uniikki ja ison mittakaavan puurakennushanke, jossa on tehty rakennusaikana ennennäkemättömiä ja -tekemättömiä ratkaisuja. Rakennuksen poikkeuksellinen arkkitehtuuri sisältää paljon kaarevia muotoja ja koko rakennus sijaitsee merenpohjan päällä. Puurakenteen myötä työmaalle tarvittiin oma ruuvitiimi, kun rakennukseen upotettiin yli 400 000 ruuvia. (Lähde: Haahtela)

Oppaina paikalla on kohteen suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneita henkilöitä.

Ekskursio on tarkoitettu Suomen Valoteknillisen Seuran henkilö- ja opiskelijajäsenille sekä seuran yritys– ja yhteisöjäsenten palveluksessa oleville henkilöille. Tervetulleita ovat myös seuran jäsenyyttä hakevat uudet jäsenet. Tilaisuus on maksuton.

Ilmoittautumiset: Lyyti

Lisätietoja kohteesta:

Anttinen Oiva Architects

Haahtela

Havainnevideo Katajanokan Laituri -kiinteistöstä